(c) Mika Karhulahti 2006 - 2007

Kotisivu Ylös <Perusteita> <Perspektiivi> <Kuvanmuodostus> <Valo> <Muokkaaminen> <RAW> <Ihmiset> <Harmaasävyt> <Luontokuvaus> <Luova> +Tuunausta +Varmuuskopiointi +Albumisoftat +Puhdistaminen

Kuvanmuodostuksen perusperiaatteita

Valo ja värit

Kun katselemme ympäröivää maailmaa, kaikki esineet näyttävät tavallisesti sen värisiltä, miltä niiden kuuluukin. Oletamme, että ruoho on vihreää, lumi valkoista jne., joten kuva, jonka aivomme tallentavat myös välittyy "oikean värisenä". Valo ja sen luonne kuitenkin vaikuttaa siihen, millä tavalla värit eri esineistä toistuvat. Aivomme korjaavat nämä pienet virheet, mutta kameralla värit eivät välttämättä toistukaan oikein. Tämän ilmiön ymmärtämiseksi on tärkeää ymmärtää mistä värit tulevat - ja millä tavalla kamerat ne toistavat.

Valon päävärit ja RGB

Valolla on kolme pääväriä: punainen, vihreä ja sininen. Esimerkiksi valkoinen valo hajoaa prismassa spektriksi, jossa on näkyvissä värien koko kirjo, mutta päävärit eivät enää hajoakaan. Tähän periaatteeseen nojaavat sekä digitaaliset kamerat, että filmikamerat. Erona on ainoastaan se, millä tavalla missäkin kameratyypissä kukin pääväri tallentuu valoherkälle materiaalille (kennolle tai filmille).

Kun päävärit tiedetään, voidaan tietoa hyödyntää ja kaikki värit esittää vain noita kolmea pääväriä käyttäen. Additiivisuuden periaate tarkoittaa sitä, että uusia värejä tuotetaan käyttämällä vain valon päävärejä. Tätä periaatetta siis hyödynnetään esimerkiksi valon avulla kuvia esittävissä laitteissa, kuten televisioissa ja näytöissä, mutta myös digikameroissa. Paperille tulostavissa laitteissa ja painokoneissa sen sijaan käytetään hieman tästä poikkeavaa CMYK-tekniikkaa. Poikkeuksen tekevät valokuvalaserit, jotka tuottavat aitoja valokuvia: näiden yhteydessä puhutaan edelleen RGB-tekniikasta. Nimitys tulee siis päävärien englanninkielisistä nimistä red (punainen), green (vihreä) sekä blue (sininen).

Värilämpötila

Hehkulampun valossa huone saattaa näyttää hieman erilaiselta kuin keskipäivän kirkkaassa valossa. Tämä johtuu siitä, että valonlähteillä on erilainen värilämpotila. Jotakin tiettyä valon aallonpituutta on siis valossa enemmän kuin muita. Valkoinen valo sisältää kaikkia mahdollisia valon aallonpituuksia. Kun näiden aallonpituuksien suhde muuttuu, myös valon väri muuttuu. Tätä värilämpötilaa mitataan Kelvin-asteikolla. Ihmisen näköaisti osaa korjata tilannetta siten, että valkoinen näyttää valkoiselta värilämpötilasta riippumatta, mutta  kamera ei välttämättä aina "arvaa" oikein. Tästä johtuu esimerkiksi joistakin kuvista tuttu keltainen sävy. (varmasti kaikille digikameralla kuvaaville tuttu) Valkotasapainon avulla voidaan kertoa kameralle, mikä kuvaushetkellä vallitsevan valaistuksen värilämpötila on. Tällä tavalla vältytään ikäviltä värivirheiltä, joita tosin voi halutessaan käyttää luovalla tavalla hyödykseen. Oheisessa taulukossa on esitelty eri valonlähteiden värilämpötiloja:

Eri valonlähteiden värilämpötiloja

Värilämpötila Valonlähde
1000 K Kynttilät ja öljylamput
2900 K Hehkulamput
3100 K Auringon nousu ja lasku
3200 K Halogeenivalaisin
4000 K Kylmänvalkoiset loisteputket
5800 K Auringon pinnan lämpötila ja salamavalojen värilämpötila. Ilmakehän vaikutuksesta päivänvalon lämpötila on noin 5400-6000 K
7000 K Pilvinen päivä
10 000 K -> Varjo kirkkaana päivänä

Esimerkki: Jos kamera tulkitsee valon lämpötilan esimerkiksi siten, että se luulee värilämpötilan hehkulampun valossa olevan lähellä 5000-6000 kelviniä, tulee kuvasta kellertävä. Vastaavasti, jos kamera luulee salamakuvaustilanteessa värilämötilan olevan ~3000 kelviniä, tulee kuvasta sinertävä. Sekavalotilanteet ovat sellaisia, joissa kuvan valaistus koostuu useista eri värilämpötilan omaavista valonlähteistä. Tällaisissa tilanteissa on vaikea saada sävyjä kuntoon ja valokuvaajan olisikin syytä pyrkiä välttämään sellaisia olosuhteita.

Digitaalinen kuva

Digitaalinen kuva muodostuu yksittäisistä erivärisistä pisteistä eli pikseleistä. Jos kuvaa suurennetaan niin paljon, että kukin yksittäinen piste näkyy, muuttuu kuva mosaiikkimaiseksi ja vaikeaksi hahmottaa. Digikameroiden markkinoinnissa kiinnitetään tähän seikkaan huomiota ehkä liiankin kanssa, kun jokaisen kameran mainoksessa suurimpana tietona on kuinka monta megapikseliä kamerassa on. Esimerkiksi 6 megapikselin kamerassa saattaa olla 2816 pikseliä yhteen ja 2112 toiseen suuntaan. Kuvakoko ilmoitetaan tällöin muodossa "2816 x 2112". Kuinka paljon pisteitä kuvassa on, vaikuttaa suoraan siihen, kuinka suuria valokuvavedoksia kuvasta voi suoraan tehdä. Pistemäärän voi jakaa 300:lla, jolloin saa luonnollisen kuvakoon maksimivalokuvalaadulla. Resoluutiolla tarkoitetaan juuri tuota pisteiden lukumäärää jollakin pituusyksiköllä, yleensä tuumalla. Tällöin lyhenteeksi tulee ppi (Pixels per inch).

Kuvan tallennusmuodot

Kuvien tallennusmuoto vaikuttaa siihen, millä tavalla digikameran tallentama informaatio tallentuu. Tavallisin tapa on tallentaa kuvat jpg-formaatissa, joka vie kohtuullisen vähän tilaa. Jpg-formaatin huono puoli kuitenkin on, että kuvat tallentuvat ainoastaan 8-bittisinä. Tämä tarkoittaa sitä, että kuvassa tallentuu 256*256*256 sävyä, eli noin 16,7 miljoonaa. Monissa kameroissa on kuitenkin kenno, joka pystyy tallentamaan 12-bittisiä kuvia, eli 1024*1024*1024, hieman yli miljardi sävyä. Ihmissilmä näitä kaikkia ei pysty erottamaan, mutta mikäli kuvia käsittelee jälkikäteen paljon, tällöin laajemmasta skaalasta on hyötyä. Jos kuvia haluaa hyödyntää 12-bittisinä, joutuu kuvat ottamaan ns. RAW-formaatissa, joka on jokaisen kameravalmistajan oma formaatti.

Tätä sivustoa on viimeksi päivitetty 11. syyskuuta 2007