(c) Mika Karhulahti 2006 -2007

Kotisivu Ylös <Perusteita> <Perspektiivi> <Kuvanmuodostus> <Valo> <Muokkaaminen> <RAW> <Ihmiset> <Harmaasävyt> <Luontokuvaus> <Luova> +Tuunausta +Varmuuskopiointi +Albumisoftat +Puhdistaminen

Luova kuvaaminen

Kysymysvirta kuvissa

Tärkeimmän tiivistäminen

Valokuvaamisessa on olennaista se, että pystyt viestimään kuvallasi oikeita asioita. Useimpien näppäilykuvien toimivuus kaatuu siihen, että kuvassa on esitetty liikaa asioita, joilla ei ole kuvattavan kohteen kannalta merkitystä. Tämä on erityisen totta esimerkiksi potretti-tyyppisissä ihmiskuvissa. Kuvattaessa mitä tahansa kohdetta, kannattaakin aina kysyä: mitä minä haluan välittää tällä kuvalla? Tämä auttaa hahmottamaan paremmin kuvan kannalta olennaisia elementtejä ja sellaisia, jotka voi hyvin jättää huomiotta. Konteksti on tärkeä asia monessa kuvassa, mutta joissakin kuvissa sitä ei yksinkertaisesti paljon tarvitse näyttää. Kannattaa tiivistää kuvaan vain viestin kannalta oleellisia asioita. Alla on kaksi eri tyyppistä ihmiskuvaa. Huomaatko eroa kuvissa olevien lähestymistapojen suhteen?

 

Erilaiset rajaukset

Kuvaa otettaessa rajaaminen (se mitä kuvaan jää) on ensimmäinen asia, johon pitäisi kiinnittää huomioita. Joskus tilanteet muuttuvan niin nopeasti, että kunnollinen rajaaminen ei ole mahdollista, mutta onneksi Photoshop tarjoaa Crop-työkalun tähän käyttöön. On kuitenkin hyödyllistä kokeilla erilaisia rajauksia samasta kohteesta jo kuvaustilanteessa, tällä tavalla oppii lukemaan tilanteita paremmin ja kuvaussilmä kehittyy.

Kamerakulman valinta

Kameran sijoittuminen kuvassa kohteeseen nähden määrittää sen, miltä kuvassa olevat asiat näyttävät suhteessa toisiinsa ja ympäristöönsä. Ainoa tapa selvittää kamerakulman toimivuus, on katsella kuvattavaa kohdetta/aluetta etsimen tai LCD-näytön kautta. Tällä tavalla voi kuvasta rajata pois häiritseviä ja epäolennaisia seikkoja. Digitaalisen järjestelmäkameran etuna tällaisessa tilanteessa on, että ympäristön saa rajattua tehokkaammin kunnon etsimellä, pokkarin etuna taas voi olla notkea ja kääntyvä näyttö.

Olennaista on, että kuvasta pystyy rajaamaan pois tarpeettomat yksityískohdat. Kohteeseen voi myös etsiä jonkin normaalista poikkeavan näkökulman. Kokeilemalla erilaisia vaihtoehtoja voi kohteeseen löytää sen parhaan näkökulman.

 

Kohteen kehystäminen

Kehystäminen on yksi tapa ratkaista kuvan eri elementtien välinen eheys. Kuvan pääkohdetta voi korostaa käyttämällä kehystä kehyksen sisällä eli kuvaamalla sen jonkin toisen elementin ympäröimänä tai tasapainottamana. Kehyksenä voi toimia lähes mikä tahansa varsinaiseen kohteeseen kuulumaton elementti.

 

Syvyys ja perspektiivi

Perspektiivi on syvyyden ja etäisyyden kuvaamista valokuvan tilaelementtien avulla niin, että näkymä vaikuttaa katsojan silmissä kolmiulotteiselta. Perspektiiviä, joka siis muodostuu kuvaajan ja kohteen välisestä etäisyydestä, voi käyttää usealla tapaa.

Asettamalla jokin esine toisen taakse voidaan osoittaa, että se sijaitsee kauempana kamerasta. Tämä kokovertailun tuottama perspektiivivaikutelma perustuu siihen, että tiedämme samankokoisten esineiden näyttävän sitä pienemmiltä, mitä etäämpänä ne ovat kamerasta. Viivaperspektiivissä samansuuntaiset viivat näyttävät lähestyvän toisiaan loitotessaan kamerasta, ja ilmaperspektiivi on värien vaaleusasteen kasvamista etäisyyden kasvaessa. Kuvaan saadaan syvyyttä myös käyttämällä suurta aukkoa ja tarkentamalla lähellä olevaan kohteeseen niin, että tausta sumenee epäteräväksi.

 

Väri ohjaa tunnetta

Värien avulla voi valokuvassakin viestiä voimakkaasti. Punainen herättää ihmisissä erilaisia tunteita kuin vaikkapa sininen tai vihreä. Kieltomerkit ovat yleensä punaisia, mutta punaisella (varsinkin vaalean-) viestitään myös rakkaudesta. Vihreä voi tarkoittaa kasvua, "vihreää valoa" jne, sininen yhdistetään usein kylmään. Mielleyhtymät toimivat, vaikka niistä ei olla välttämättä edes tietoisia. Mitä enemmän värit erottuvat kuvasta, sitä varmemmin ne pääsevät huomion kohteeksi. Taitava kuvaaja voikin manipuloida katsojan tuntemuksia melkoisesti ja digiaikana voi valkotasapainolla pelata kuvassa luovasti.

Kolme väriä

Digikuva (kuten myös filmi-) muodostuu kolmesta väristä, punaisesta vihreästä ja sinisestä. Osa kameran kennon pikseleistä on herkkiä punaisille, osa sinisille ja osa vihreille valonsäteille. Näin toimii Bayer-matriisiin perustuva kenno, jollaisia suurin osa tänä päivänä markkinoilla olevista digikameroista on. Lopulliset värisävyt kuvissa muodostuvat monimutkaisen laskentakaavan perusteella.

 

Värilämpötila määrää sävyn

Mikäli kuvassa on useita erityyppisiä valonlähteitä (eikä salaman valo peitä niitä alleen), saattaa kohteesta saada melko oudon kuvan vaikkapa siten, että kasvojen eri puolet näyttävät eri värisiltä. Tämä johtuu siitä, että erilaisilla valonlähteillä on erilaiset värilämpötilat. Ihmissilmä korjaa tilanteen, mutta kamera tallentaa sen sellaisenaan. Tästä syystä kameran asetuksista kannattaa aina tarkistaa värilämpötila ennen kuvan ottamista. Varsinkin poikkeavissa olosuhteissa kameran automatiikka saattaa hämääntyä eikä automaattiasetus (AWB, auto white balance useimmissa kameroissa) toimi kunnolla.

 

Väriharmonia

Valokuvassa tulisi mieluiten olla yksi pääkohde ja yksi pääväri, jota kaikki muut värit täydentävät korostaen kuvan tärkeintä elementtiä. Värit vaikuttavat tunnelmaan siten, että yhteen sointuvista ja yhtä vaaleista tai tummista väreistä muodostuva sommitelma on yleensä rauhaisa ja levollinen, kun taas vastaväreistä rakentuvan sommitelman tunnelma on riitasointuinen.

Vastakkaisiakin värejä voidaan yhdistellä ja pehmentää harmoniseksi kuvaksi, jos ne kuvataan sopivassa valaistuksessa. Valaistuksen valinta voi vaikuttaa väriin, mutta väriin voidaan vaikuttaa myös valotuksella: hienoinen alivalotus tuottaa alasävyisen kuvan, ja hienoinen ylivalotus heikentää kontrastia. Varsinkin jos huippuvalot pääsevät palamaan puhki..

Värikontrasti

Värillä on tunnesisältöä, sillä se ilmentää tunnelmaa ja vaikuttaa siihen, miten tulkitsemme kuvaa. Voimakkain ja rohkein värein voidaan luoda eloisa vaikutelma, ja hillityt, pienille alueille rajoittuvat värikontrastit voivat kiinnittää huomion johonkin kuvan osaan nousematta silti hallitseviksi.

Värikontrasti syntyy päävärien (punaisen, sinisen ja keltaisen) rinnastamisesta tai jonkin päävärin asettamisesta sen komplementtivärin (vihreän, oranssin ja violetin) viereen. Suuret kontrastiset väripinnat voivat latistaa kohteen muotoa heikentämällä syvyysvaikutelmaa ja hämärtämällä yksityiskohtia. Vaikka värinkäyttö riippuukin jokaisen omista mieltymyksistä, nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että voimakkaampia värejä pitäisi tasapainottaa hillitymmillä.

Vaaleiden ja tummien sävyjen käyttö

Sävyllä tarkoitetaan jokaista tiheydeltään yhtenäistä kuvan osaa, joka voidaan erottaa sitä vaaleammista tai tummemmista alueista. Äärimmillään kuvassa voi olla vain kaksi sävyä: musta ja valkoinen. Useimmissa kuvissa on kuitenkin laaja sävyasteikko näiden kahden ääripään välillä.

Sävy viittaa myös kuvan visuaaliseen painoon eli siihen, miten tummalta tai vaalealta se näyttää. Voittopuolisesti raskaista, tummista sävyistä ja mustasta väristä rakentuvaa kuvaa kutsutaan alasävykuvaksi. Keveiden, kirkkaiden sävyjen ja valkoisen hallitsemaa kuvaa taas kutsutaan yläsävykuvaksi. Sävymääritelmän käyttö ei rajoitu pelkästään mustavalkoisiin kuviin, sillä värikuvaakin voidaan luonnehtia ylä- ja alasävyiseksi. Värin eri voimakkuusasteita kuvataan puhumalla sen mustuudesta ja valkoisuudesta, ja harmaan vivahteista muodostuva sävyasteikko vaikuttaa myös värien havaitsemiseen.

Kuvassa kontrasti viittaa kirkkaimman huippuvalon ja syvimmän varjon väliseen sävyeroon. Kuva, jossa on sekä kirkkaita vaaleita että syviä mustia sävyjä on voimakaskontrastinen. Kuva, jonka kaikki sävyt sijoittuvat harmaa-asteikon keskivaiheille, on puolestaan loivakontrastinen. Sellaisessa kuvassa ei ole voimakkaita mustia eikä kirkkaita valkoisia sävyjä.

 

Tätä sivustoa on viimeksi päivitetty 29. lokakuuta 2007